Haluaisin odottaa kaikessa rauhassa

Vähemmän innostavan jalkapallo-ottelun jälkeen (Torino-Fiorentina) tartuin vielä näppäimiin. Aloitin tänään lähes sattumalta yhden novellin, jotenka paperi ei ole enää täysin tyhjä. Pitäisi mennä töihin mutta juuri siihen minulla ei olisi halua - entä jos käsikirjoitukseni ottaa minuun yhteyttä? Entä jos se onkin todellisen avun tarpeessa? Entä jos se tarvitsee minua, eikä minulla olekaan aikaa auttaa sitä? Ovatko tällaiset ajatukset täysjärkisen ajatuksia?

Sitä paitsi eräs käännösprojekti voi alkaa minä hetkenä hyvänsä: kustannustoimittajalle on jätetty soittopyyntö - miten heillä on aikaa ja varaa juoksennella pitkin maailmaa? Noh minä odotan. Odottaminen on näemmä aloittelevan kirjailijan tärkein tehtävä. Täytyy odottaa aina ja kaikkialla. Hyvä odottaja kirjoittaa toisen romaanin pelkästään odotellessaan ensimmäisen valmistumista kirjaksi. Tai suomentaa pari maailmankirjallisuuden klassikkoa. Täytyy siis oppia odottamaan.

Sitten välillä jättää aamukahvi juomatta ja soittaa eteensä katsomatta kustantamoon ja vaatia joku tilille siitä, ettei kukaan ole vastannut sähköpostiisi vaikka on kulunut jo kuukausia. Raottaa sitten hieman toista silmäänsä ja hymistä ymmärtävästi, kun kustannustoimittaja kertoo, kuinka hän on juuri ollut Pariisissa oltuaan sitä ennen Lontoossa ja Roomassa työmatkalla, ja että hän jo pian tarttuu innokkaasti sähköpostiisi ja tutustuu siihen, sitä ennen hänen on kuitenkin tavattava pari maailman kirjallisuuden tähteä ja esiteltävä heidän uudet kirjansa yleisölle. Lopuksi sulkea toinen silmänsä, katkaista puhelu ja aloittaa aamu kuin ei olisi koskaan soittanutkaan.

Nämä kaikki ovat tärkeitä taitoja, joita olen pikkuhiljaa oppimassa hallitsemaan.