Kirjoittaa yhtä kevyesti kuin juosta
Tein pitkän juoksulenkin tänä aamuna, oli satanut ja ilma oli käsittämättömän lämmin. Haluaisin kirjoittaa yhtä kevyesti kuin juoksen parhaimmillani, sillä juokseminen vaatii melkoisesti vaivaa, kuntoa ja voimaa, mutta harjoittelun jälkeen se voi muuttua kevyen kevyeksi. Juuri tuon haluaisin tavoittaa tarinassani: kun jokin äärettömän raskas kuin juoksu, muuttuu kevyen kevyeksi. Italo Calvino on kirjoittanut tästä paremmin, ja ehkä ajattelin juuri häntä juostessani. (Sain hankittua vähän aikaa sitten Kosmokomiikkaa -teoksen uusintapainoksen, se on täydellinen esimerkki siitä, kuinka jokin hyvin raskas kuten fysiikka, voidaan kuvata kevyesti mutta kuitenkin havainnollisesti.)
Juokseminen tuo myös kevyen mielen, se saa unohtamaan huonot lauseet, epäonnistumisen. Tunnen olevani voimissani, haluaisin kirjoittaa jonkin pienen tekstin: novellin tai runon. Toisaalta kirjoitan huonoja runoa, niissä ei ole mitään mitä nykyrunolta kaivattaisiin - pelkkiä tapahtumia ja yksityiskohtia, pahimmillaan jokin mielipide tai koominen sattumus. Yksi kustantaja sanoi minulle suoraan, ettei kukaan ole nykyaikana kiinnostunut sellaisesta - runoilleni ei ole markkinoita. Ei siis kannata kirjoittaa niitä. Laitoin tuomion jälkeen niitä osoitteeseen http://antiko.blogspot.com - ajattelin, että on parempi jakaa ne ilmaiseksi, jos niillä ei ole asiaa markkinoille. Näin niiltä ei kukaan tule kysymään What's your number? - ne vain kelluvat nettimeressä vailla markkinataloudellisia velvotteita, vailla huolta huomisesta.
Juokseminen tuo myös kevyen mielen, se saa unohtamaan huonot lauseet, epäonnistumisen. Tunnen olevani voimissani, haluaisin kirjoittaa jonkin pienen tekstin: novellin tai runon. Toisaalta kirjoitan huonoja runoa, niissä ei ole mitään mitä nykyrunolta kaivattaisiin - pelkkiä tapahtumia ja yksityiskohtia, pahimmillaan jokin mielipide tai koominen sattumus. Yksi kustantaja sanoi minulle suoraan, ettei kukaan ole nykyaikana kiinnostunut sellaisesta - runoilleni ei ole markkinoita. Ei siis kannata kirjoittaa niitä. Laitoin tuomion jälkeen niitä osoitteeseen http://antiko.blogspot.com - ajattelin, että on parempi jakaa ne ilmaiseksi, jos niillä ei ole asiaa markkinoille. Näin niiltä ei kukaan tule kysymään What's your number? - ne vain kelluvat nettimeressä vailla markkinataloudellisia velvotteita, vailla huolta huomisesta.
posted by Antti Korttinen at tiistai, lokakuu 24, 2006
7 Comments:
Kuka sanookaan, että runo on arvoton, jos se ei ole markkinatavaraa? Minusta kirjoitetun tekstin arvon tulisi olla siinä ilmaisun painossa, joka sillä on sinulle- siis ensinnä, ennen kaikkea, primääristi.
Vasta toissijainen arvo tulee menestyksestä? Se kai ajatukseni on. Kirjoittamisen arvo sinänsä? Mitä se on sinulle? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi tästä.
Hyvä blogi, ja arvostan oman nimen käyttöä. Mielenkiintoista. Tuttuja tuntemuksia silloin, kun teksti on jättänyt minut. Siltä se tuntuu.
Nytkin.
Valoa ja iloa sinulle.
Kiitoksia kommentistasi Sarah.
No kustantajahan sen sanoo, ettei runo ole kiinnostava tai "sovi kustannusohjelmaan". Niin se vain on. Runoillani ei ole markkina-arvoa, ehkä ne eivät myöskään pärjäisi kriitikoiden hampaissa. Ehkä näin on jopa parempi, toistaiseksi.
Kun kirjoitan, en ajattele näitä kaikkia asioita, ajattelen lähinnä lukijaa, jolle pitäisi taata mahdollisuus ymmärtää ajatuksiani. En yleensä puhu vaikeasti, miksi siis kirjoittaisin niin? Jos näen kaunista, olisi lukijankin nähtävä se.
Ajattelen siis mahdollisimman vähän itseäni kirjoittaessani. On etuoikeus saada kirjoittaa (tehdä sitä mistä pitää), jotenka olisi hieman itsekeskeistä ajatella itseään kirjoittaessaan. Ei, kirjoittaessani minun on ajateltava lukijaa, jolle kirjoitan. Arvostettava häntä, annettava hänelle jotain itsestäni, paras esitykseni.
Voi rähmä. Taidan haudata oman runokäsikirjoitukseni takaisin pöytälaatikkoon. Mitäpä sitä sitten kirjoittamaan ymmärrettäviä tekstejä...
Mutta minun runoni, eivät käsitelleet väkivaltaa, seksiä, eivät edes onnettomia ihmissuhteita, jotenka niistä on turha säikähtää.
Niinpä niin.
Kustantaja sanoo, että runolla ei ole markkina-arvoa. Mutta enpäs minä sitä kysynytkään. :)
Minä kysyin, mikä runon arvo voisi olla ilman reaalitaloutta, joka lyriikan kyseessä ollessa on joka tapauksessa pieni tai olematon.
No, eiköhän jokaisen runon arvo ole se, mitä se lukijalleen antaa. Minulle runojen kirjoittaminen on mukava oivallus, olen yleensä silloin napannut sanoiksi, jonkin havainnon tai tapahtuman, joka ehkä parhaimmillaan yhdistyy johonkin yleiseen asiaan tai ajatukseen. Runo on veistos, jonka nappaan arjesta nyrkkiini. Runo muistuttaa minua siita, etteivät kaikki hetket ja kokemukset ole vain valuneet ajan mukana olemattomiin.
Niin. Tätä juuri tarkoitin. Runon arvo sinulle kirjoittajana, muuthan määrittelevät sen arvon subjektiivisesti omalla kohdallaan.
Tai ainakin näin on parhaassa tapauksessa. Jos ei, jos mitään ei tapahdu, runo ei ole toiminut. Ainakaan sille lukijalle.
Eivät kustantajat tunnu hakevan välttämättä sitä kryptistä metasitäitseään, sanon sille, joka päätyi pohtimaan että ymmärrettävä runo ei toimi.
Olennaista on ehkä että runon voi ymmärtää (ja ymmärtää, ja ymmärtää, ja ymmärtää) -lukemattomia tapoja ymmärtää ja useampia konnotaatioita eri lukukerroilla, sellainen runo putoaa ainakin minulle.
Tai sitten sellainen jonka ymmärrän omasta viitekehyksestä "täysin oikein" - sillä suhdehan syntyy nimenomaan lukijan ja tekstin välille ja siinä ei ole enää kirjoittajalla sijaa.
Jyrki Vainonen totesi joskus ettei "julkaistu kirja ei ole enää oma." Jep.
Tämän takia en usko muistojen ja hetkien tallentamiseen. En minä niitä anna, minä annan vain itseni kautta, en itseäni. Ja mitä kaikkea siihen tuleekaan käytettyä, ne muistot ja hetketkin.
Lähetä kommentti
<< Home